top of page

6000 euron innovaatiosetelillä uutta osaamista yritykseen & potkua uusien ideoiden kehittämiseen

Päivitetty: 29. kesäk. 2023


Kuvituskuva, jossa piirretyt hahmot tutkivat uutta asiaa.


Ilman innovointia ei voi olla suunnannäyttäjä eikä edelläkävijä. Sen avulla luodaan uusia liiketoimintamahdollisuuksia, mukaudutaan muuttuviin tilanteisiin ja houkutellaan alansa parhaita osaajia ei vain liittymään yritykseen, vaan myös viihtymään siellä vuodesta toiseen. Innovoinnin näkökulmasta voidaan lähteä ratkaisemaan olemassa olevaa ongelmaa, tai erottumaan kilpailijoistaan poikkeavalla tarjonnalla. Älä siis tyydy vain peesaamaan vaan ota meidät avuksi, tartu rohkeasti ohjaksiin ja aseta oma suunta, ja hyödynnä innovaatioseteli.



Mistä idea innovaatiolle?

Innovaatio saattaa kuulostaa hienolta ja asettaa turhia paineita innovointiin ryhtymiselle. Loppujen lopuksi innovointia tapahtuu koko ajan ympärillämme ja olet varmasti ollut innovaation kynnyksellä itsekin monta kertaa ideoiden ja keksintöjen muodossa. Lopulta innovaatio on kaupallistettu ja lanseerattu idea tai keksintö. Ei sen kummempaa. Ideaa innovaatioon voi ryhtyä pohtimaan oman liiketoiminnan kannalta - onko toiminnassa pullonkauloja joihin tulisi puuttua innovatiivisella tavalla, haluatko erottua innovatiivisena työnantajana työnhakumarkinnoilla vai kenties lanseerata ennen näkemättömän tuotteen tai palvelun, jolla jätätte kilpailijat taustapeiliin.


Ilman innovointia ei voi olla suunnannäyttäjä eikä edelläkävijä. Älä siis tyydy peesaamaan vaan aseta rohkeasti oma suunta ja hyödynnä innovaatioseteli.

Muista nojata ydinliiketoimintaasi ja että innovaatio voi olla pienempi asteittainen parannus olemassa olevaan tai isompi harppaus täysin uuteen. Mikäli mielenpäällä on jokin alustava idea innovaatiosta, mutta sen pohtimiseen ja kirkastamiseen tarvittaisiin vielä apua, varaa meiltä ilmainen 30min tapaaminen. Viilataan ideaa yhdessä ja katsotaan voisimmeko olla avuksi innovaation edistämisessä, sekä voisiko sen käyntiin saamiseksi hakea Business Finlandin innovaatioseteliä.

 

Varaa ilmainen 30min tapaaminen, tapaaminen ei velvoita sinua mihinkään - olemme ilolla avuksi!


 

Polkaise innovaatio liikkeelle 6000€ Innovaatiosetelillä

Entäs sitten kun uusi innovatiivinen idea on valmiina ja olisitte valmiita polkaisemaan innovaatiotoiminnan käyntiin. Business Finland myöntää pk-yrityksille 6 000 euron arvoisia palveluseteleitä, joilla voi hankkia ulkopuolisia asiantuntijapalveluita tuomaan yritykseesi uutta, innovaatiotoiminnassa tarvittavaa tietoa ja osaamista. Tuote- tai palveluidealla tulee olla selkeää uutuusarvoa, ja sille on oltava suunnitelmia kansainvälistymiseen. Innovaatiosetelin avustuksen määrä on 100% ostettujen palvelujen arvonlisäverottomasta määrästä. Tämä tarkoittaa sitä, että ostaessasi palveluita 6 000€ (alv. 0%) edestä, palauttaa Business Finland vastaavan summan maksettuasi palvelun palveluntarjoajalle. Huomioitavaa on kuitenkin se, että innovaatioseteli on de minimis -tukea, jota voi saada enintään 200 000 euroa kuluvan ja kahden edellisen verovuoden aikana. Muista siis selvittää hakuvaiheessa, paljonko de minimis -rahoitusta olette saaneet tarkastelujakson aikana.


Tuote- tai palveluidealla tulee olla selkeää uutuusarvoa, ja sille on oltava suunnitelmia kansainvälistymiseen, jotta sille voidaan myöntää innovaatioseteli.


Minkälaisia asiantuntijapalveluita Creaamolta voi hankkia innovaatiosetelillä?

Creaamo on Business Finlandin myöntämän innovaatiosetelin palvelutarjoaja. Meiltä voit hankkia innovaatiosetelillä asiantuntijapalveluita, jotka tuovat yritykseesi uutta, innovaatiotoiminnassa tarvittavaa tietoa ja osaamista. Erityisosaamistamme ovat mm. pelillistetty oppiminen sekä oppiminen innovaationa: suunittelemme palveluita ja tuotteita, joissa ratkotaan organisaatioiden ja yhteisöjen haasteita oppimisen kautta. Tiimistämme löytyy laaja osaaminen liiketoiminnan kehittämisestä, oppimisteknologioista sekä muotoilusta aina strategiasta toteutukseen. Innovaatiosetelillä voit hankkia meiltä mm. seuraavanlaisia palveluita:


  • Tuote- ja palvelustrategian suunnittelu Kattavan koulutusalan tuntemuksemme johdosta pystymme jo konseptointivaiheessa auttamaan teitä määrittämään tuote- tai palveluideanne strategisia valintoja ja kehittämään toimivaa liiketoimintamallia.

  • Tuote-/palveluidean auditointi Me Creaamolla voimme arvioida pedagogisesta ja visuaalisesta näkökulmasta idean käytettävyyttä ja kelpoisuutta kohdeyleisö mielessä pitäen.

  • Workshopit & sprintit Voimme auttaa tuoteideoinnissa ja suunnittelussa järjestämällä tehokkaita ja ketteriä työpajoja sekä suunnittelu sprinttejä, joissa korostuu idean pedagoginen muotoilu ja visuaalisuus.

  • Idean testaaminen käytännössä Voimme auttaa demon tai prototyypin suunnittelussa ja sen testaamisessa kohdeyleisön kanssa.

  • Ongelmanratkaisu Onko tuote-/palveluidean suunnittelu päätynyt umpikujaan? Me Creaamolla voimme auttaa uusien ratkaisujen löytämisessä ja idean kehittämisessä.

  • Konseptikehittäminen Olemme auttaneet kehittämään jo yli sataa koulutusratkaisua niin kotimaan kuin kansainvälisillekin markkinoille. Meistä saakin oivan kumppanin konseptikehittämiseen ja prototypoinnin ja nopeiden kokeilujen ohelle.




Mikäli kiinnostuit mahdollisuudesta hankkia palveluitamme innovaatiosetelillä lue setelin vaatimuksista ja hakuprosessista lisää tai varaa ilmainen 30min tapaaminen!



19 katselukertaa0 kommenttia

Comments


bottom of page